cityhotelli.com

untitled-23

Tervetuloa Cityhotelli.comiin! Tällä sivustolla käsittelemme Päijänteen rannalla sijaitsevaa Keski- Suomen helmeä, Jämsää. Kaupungissa asuu nykyisin jo yli 21 000 ihmistä, ja siihen kuuluvat niin Jämsänkoski, Kuorivesi kuin iso osa entisestä Längelmäestäkin.

Matkailun ja turismin kannalta Jämsän valtakunnallinen merkitys on kasvanut suuresti. Alueelta tunnetaankin useita matkailuvaltteja, etenkin Himoksen hiihtokeskus. Himoksella järjestetään myös paljon erilaisia yleisötapahtumia, kuten IskelmäHimos ja hieman nuoremmalle kävijäkunnalle suunnattu HimosFestival.

Jämsän luontomatkailu

Suomen toiseksi suurin järvi, Päijänne, vetää puoleensa paljon veneilijöitä. Päijänteen kautta veneilijöiden ulottuvilla ovat muun muassa Lahti etelässä kuin Jyväskylä ja Pielavesi pohjoisessa. Päijännepurjehdus on heinäkuisin järjestettävä perinteinen purjehdustapahtuma, joka on järjestetty jo vuodesta 1973 lähtien. Lisäksi kesäisin Jämsästä on mahdollisuus kokea risteilymatkoja järvellä.

Niin kutsuttu Wanha Witosen melontareitti kulkee Jämsän lävitse. Reitillä on pituutta yhteensä 75 kilometriä, ja sen varrella on lukuisia matkailuun liittyviä palveluita. Wanhan Witosen reittiin kuuluu myös paljon helppoja osuuksia, jotka sopivat myös kokemattomalle melojalle.

Kuivalla maalla viihtyville luontomatkailijoille tarjolla on aivan Jämsän tuntumassa, Kuhmoisten kunnassa sijaitseva vuonna 1982 perustettu Isojärven kansallispuisto. Pisimmät reitit ovat 11 kilometrin pituisia, mutta reittejä voi yhdistellä pidemmiksikin kokonaisuuksiksi. Alueella on kesäkahvila, soutuveneiden vuokrausta ja erilliset reitit myös maastopyöräilyyn.

Kulttuuria Jämsässä

Jämsässä sijaitsee useita pieniä museoita, kuten kesäaikaan aukiolonsa keskittäneitä kotiseutumuseoita. 1800-lukulainen Witikkalan kartano Jämsän keskustassa on ympäri vuoden avoinna oleva tunnelmallinen uusrenessanssia edustava puukartano. Sen yhteydessä sijaitsee viihtyisä kahvila, jossa kannattaa tehdä koukkaus ohikulkumatkallakin. Kartanossa toimii myös pieni ja sympaattinen Paavo Virtasen kauppamuseo.

Jämsän kirkko on vuodelta 1929 peräisin oleva kivikirkko, jonka yhteydessä on vanhempaakin kirkollista esineistöä sisältävä kirkkomuseo. Kuorevedellä sijaitsee puolestaan 1700-luvun lopun Uhrikirkko, joka edustaa todella kaunista puukirkkorakentamista. Kuoreveden kirkko on avoinna matkailijoille pääasiallisesti kesäisin.